Näkemyksiä

Sisulle ääni-hankkeen asiantuntijat kirjoittavat näkemyksiä  puhesynteesistä ja erilaisista tavoista kommunikoida, kun puhuminen on hankalaa tai  jopa mahdotonta.

Insights into the voice system and communication aid by the users, their close ones and professionals. During 2016  we add more texts also in English.

  1. Annakaisa Ojanen: Taivutin mahdollistaa puhesynteesin käytön
  2. Tapio Koivuniemi: Suomenkielen taivutus ja puhesynteesit.
  3. Tapio Koivuniemi: Apuvälineohjelmistoja kehittävän yrityksen näkökulma.
  4. Päivi Majaranta: Katseenseuranta kommunikaation tukena.
  5. Kati van der Hoeven – Lepistö:  Vammainen älykkyys mukaan kehittämään teknologiaa.
  6. Kaisa Launonen: Vuorovaikutus, kielenkäyttö ja osallisuus.
  7. Eija Roisko: Tietokonepohjainen kommunikoinnin apuvälinekokonaisuus.
  8. Irina Savolainen: Puhesynteesin merkitys puhevammaisen ihmisen viestinnässä.
  9. Tiija Herold-Heikkilä ja Seppo Heikkilä: Puhesynteesiä käyttävän lapsen vanhempien näkökulma.
  10. Kati van der Hoeven – Lepistö:  Ajatuksia ja tunteita ilmaisten..
  11. Tapani Ruuska: Erään kuulijan havaintoja puhesynteesin käytöstä.
  12. Heidi Majander: ”Äidin kaveri juo valkoviiniä”.

Taivutin mahdollistaa puhesynteesin käytön

Puhevammaisella ihmisellä tarkoitetaan kuulevaa ihmistä, joka ei tule arjen kommunikointitilanteissa toimeen puheen avulla. Hänen on vaikea tuottaa tai ymmärtää puhetta. Usein puhevammaan liittyy myös lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksia. Suomessa on noin 65 000 ihmistä, joilla on eriasteisia puhe- ja kommunikaatiovaikeuksia. Heistä noin 30 000 tarvitsee puhetta korvaavia apuvälineitä.

aac-taike
Kuva: AAC Taike

Suomen kieli on hankala kieli synteettistä ääntä ja kommunikointiohjelmia ajatellen. Siksi muinoin kehitettiin Suomen ensimmäinen taivutin Taike-sovelluksessa toimivaksi. TAIKE-tauluston erityinen piirre on ollut juuri tuo kielellinen taivutin, joka muuttaa käyttäjän valitseman merkkijonon kieliopillisesti sujuvaksi suomeksi – linkissä mm. video Taiken toiminnasta.

”…mahdollisuus mahdollisimman hyvään viestintään ja vuorovaikutukseen

Koska Tikoteekki-taivutin toimi vain tietyn puhesynteesiohjelman (Bitlips) ja kommunikointiohjelman (Speaking Dynamically Pro) kanssa, annettiin taivutin vapaaseen koodaukseen mahdollista jatkotyöstöä varten. Tikoteekin tavoitteena oli – ja on aina – antaa kaikille kommunikoinnin apuvälinekäyttäjille mahdollisuus mahdollisimman hyvään viestintään ja vuorovaikutukseen.
CodeQ-yritys otti haasteen vastaan ja on kehittänyt tästä DialoQ-taivuttimen. DialoQ taivutin toimii kaikissa SAPI yhteensopivissa kommunikointiohjelmissa, kuten uusimmissa Communicator 5:ssa ja Grid 3:ssa. Se mahdollistaa myös minkä tahansa SAPI yhteensopivan puhesynteesin käytön. Tällä hetkellä mukana voi hankkia Nuancen Satu- ja/tai Onni- äänet, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa myös lasten ääniä.

Annakaisa Ojanen ja Papunet, Tikoteekki,  6.2.2017

 

aac-esittely
AAC esittely, kuva Tikoteekki.

Annakaisa Ojanen  on puhevammaisuuden ja teknisen kommunikoinnin asiantuntija ja puheterapeutti toimipaikkana Tikoteekki.

 

 

Suomenkielen taivutus ja puhesynteesit

Kommunikoinnin apuvälineitä ja niihin kehitettyä sovelluksia on jo usealta eri valmistajalta eri laitteisiin ja alustoihin. Ratkaisuja löytyy Windows-laitteiden lisäksi Android ja iOS–laitteisiin, lähinnä siksi että ohjelmiston kehittäminen ei vaadi kovin suurta lokalisointityötä – paitsi suomenkielinen versio, jos sen haluaa tehdä kunnolla.

Yksi suosituimmista sovelluksista Suomessa on vanha Speaking Dynamically Pro, koska siihen on saatavissa useita valmiita suomenkielisiä kommunointisanastoja ja kuvakekirjastoja. Muita maailmalla suosittuja kommunikointisovelluksia ovat Grid, Rolltalk ja Communicator, mutta nämä eivät ole Suomessa menestyneet niin hyvin, juuri sanastojen puutteen vuoksi. Syitä miksi sanastoja ei ole muihin sovelluksiin kehitytty on varmasti useita, mutta yksi tärkeä syy on suomen kielen erityispiirteet ja taivutusmuodot.

”…ohjelmiston kehittäminen ei vaadi kovin suurta lokalisointityötä – paitsi suomenkielinen versio, jos sen haluaa tehdä kunnolla.

Jos käyttäjä esimerkiksi haluaa kuvakkeilla ilmaista ”Minä pidän sinusta” hän valitsee kuvakkeet:

  • ”Minä”, ”pitää”, ”sinä”

Kun lause on valmis, sovellus puhuu muodostetun lauseen puhesynteesin avulla. Muodostettu lause ”Minä pitää sinä” ei kuitenkaan kuulosta kovin hyvältä suomelta. Tätä varten on kehitetty suomenkielen Taivutin, joka osaa taivuttaa kuvakkeilla muodostetun lauseen oikeaksi suomeksi eli ”Minä pidän sinusta”, joka puhesynteesin puhumana kuulostaa jo järkevältä lauseelta.

Taivutin

Kuva 1. Communicator 5

Taivutin kehitettiin aikanaan toimimaan Speaking Dynamically Pro:n ja suomenkielisen puhesynteesin Bitlips:n kanssa. Eri keskusteluissa kuulimme ongelmista mitä jo vanhentuneessa ratkaisussa oli. Eri ohjelmat piti käynnistää tietyssä järjestyksessä jotta kokonaisuus toimisi ja taivutus oli saatavilla vain Speaking Dynamically Pro – ohjelmistoon eikä puhesynteesikään ollut kaikkien käyttäjien mieleen.

”Kehitimme syksyn 2015 aikana DialoQ Taivutin sovelluksen,…nyt taivutus toimii käytännössä kaikissa Windows kommunikointisovelluksissa.

Kehitimme syksyn 2015 aikana DialoQ Taivutin sovelluksen, joka mahdollistaa taivuttimen käytön kaikissa Microsoft SAPI yhteensopivissa kommunikointisovelluksissa eli nyt taivutus toimii käytännössä kaikissa Windows kommunikointisovelluksissa.

Monissa keskusteluissa valiteltiin puhesynteesin luonnotonta puhetta ja sen sopimattomuutta esimerkiksi lapsen ääneksi. Koska edellisissä työpaikoissa olimme työskennelleet paljon multimodaalisten käyttöliittymien kanssa ja etenkin puheentunnistuksen sekä puhesynteesin parissa tartuimme myös tähän ongelmaan.

Halusimme antaa DialoQ Taivuttimessa käyttäjälle mahdollisuuden valita itselle sopivan puhesynteesin. Uudessa ratkaisussa on mahdollista käyttää mitä tahansa SAPI yhteensopivaa puhesynteesiä eli myös vanha Bitlips on tuettu. Lapsille suoraa kehitettyä ääntä ei vielä löydy suomeksi, mutta uuden ratkaisun myötä saatavilla on esimerkiksi Nuancen ja Acapellan äänet taivutettuina.

”…luonnottoman kuuloinen kommunikointisovelluksen puhe sai pilkahduksen inhimillisyyttä ja persoonallisuutta mukaan.

Koska meillä oli kokemusta puhesynteeseistä ja tiesimme niiden mahdollistavan jo hieman luonnollisempaa puhetta, niin lisäsimme myös joidenkin puheäänien tukeman intonaatio – tuen DialoQ Taivuttimeen. Näillä pienillä lisäyksillä aikaisemmin luonnottoman kuuloinen kommunikointisovelluksen puhe sai pilkahduksen inhimillisyyttä ja persoonallisuutta mukaan.

Tapio Koivuniemi, Code-Q Oy,  7.6.2016

Linkkejä:

Taro Katajiston yhteenveto eri kommunikointisovelluksista http://tikonen.fi/aiheet/apuvalineet/kaytetyimmat-kommunikointiohjelmat-windows-kayttojarjestelmalle/

Apuvälineohjelmistoja kehittävän yrityksen näkökulma

Perustimme yrityksemme Code-Q Oy:n vuonna 2013 ja aloitimme puheentunnistusteknologian kehittämisen. Meidän tarkoituksena oli kehittää teknologiaa, joka soveltuisi nykyisiä ratkaisuja paremmin myös erikoisaloille kuten apuvälinekäyttöön. Olemassa olevat puheentunnistusalustat vaativat kehittäjiltä paljon työtä ja niiden säätöominaisuudet olivat erittäin rajoittuneet. Myös ratkaisujen hinnoittelumallit olivat mahdottomia apuvälinepuolelle.

”…esittelimme mahdollisuuksia käyttää eri laitteita kädet vapaana, täysin puheohjatusti.

Teimme puheentunnistusalustamme markkinointia varten tuotedemoja, joissa esittelimme mahdollisuuksia käyttää eri laitteita kädet vapaana, täysin puheohjatusti.  Tavoitteenamme oli löytää yrityksiä, jotka olisivat hyödyntäneet meidän ratkaisua omissa laitteissaan tai apuvälineohjelmistoissaan. Yllätyksemme olikin suuri, kun näitä apuvälinepuolen tuotekehitysyrityksiä ei Suomesta eikä maailmalta löytynyt.

Keväällä 2014 saimme yhteydenoton MS-tautiin sairastuneen omaiselta. Hän oli kuullut, että meillä olisi teknologiaa, joka auttaisi hänen puolisoaan suunnattomasti. Kuuntelin millaisia toiveita henkilöllä oli ja kiittelin kiinnostuksesta, mutta samalla kerroin että meidän strategia oli tehdä teknologiaa, jolla nämä ratkaisut ja lopullinen tuote saataisiin aikaan.

Lopputuotteen kehittämistä kuitenkin harkittiin. Olin myös itse nähnyt kuinka apuvälineet olivat lähipiirissä vuosia aikaisemmin auttaneet omaisia tai olisi voinut auttaa jos sellaisia olisi vain ollut saatavilla. Nyt me olimme kehittäneet teknologiaa, joka voisi auttaa jotain muuta.

Saatuamme toisen yhteydenoton parin kuukauden päästä ensimmäisestä yhteydenotosta päätimme muuttaa strategiaa. Mikä olisikaan sen parempi referenssi puheentunnistusteknologialle kuin sillä toteutettu apuvälineohjelmisto, jonka täytyy toimia luotettavasti jokapäiväisessä käytössä täysin puheohjatusti.

Pian huomasimme, että apuvälineohjelmiston kehittämisessä olikin omat mielenkiintoiset haasteensa, mitä emme tulleet ajatelleeksi. Ensimmäisiä kommentteja testikäyttäjältä oli ”Toimii ihan hyvin, mutta voisiko puhelimen näytön sammuttaa? Ei meinaa saada nukutuksi yöllä”.  Tämä ja moni muukin ongelma tuli ratkaistua ja kuinka ollakaan tällä hetkellä olemme kehittämässä jo neljättä apuvälineohjelmistoa.

Miksi apuvälinepuolella ei sitten ole paljon yrityksiä? Isoin ja helpoin selitys lienee markkinan koko, mutta se ei ole ainoa syy. Apuvälinepuolen vaatimukset eroavat täysin massamarkkinoiden vaatimuksista ja työ vaatii myös erikoisosaamista.

Osa sairauksista on eteneviä ja monesti käyttäjän vireystila muuttuu jopa vuorokaudenajan mukaan. Käyttöympäristö voi olla hiljainen huone tai avoin hoitotila, jossa on vilskettä ja melua. Nämä asettavat etenkin puheentunnistukselle isoja haasteita ja teknologian tulisi adaptoitua näihin kaikkiin muutoksiin. Se asetus mikä toimii tänään käyttäjällä, ei välttämättä toimikaan enää ensi viikolla eikä välttämättä toimi lainkaan toisella käyttäjällä.

”Koska olimme kehittäneet omaa puheentunnistusteknologiaa, niin meidän oli suhteellisen helppo muokata ratkaisuamme käyttäjien haasteiden mukaisesti.

Koska olimme kehittäneet omaa puheentunnistusteknologiaa, niin meidän oli suhteellisen helppo muokata ratkaisuamme käyttäjien haasteiden mukaisesti. Teimme ratkaisuja, joilla ratkaistiin käyttäjien erikoisvaatimuksia ja jotka adaptoituivat käyttäjään mahdollisimman hyvin. Saimmekin apuvälineohjelmistomme toimimaan lähes kaikilla. Valittavasti nykyteknologialla ei vielä voi ratkaista kaikkia haasteita ja yleensä ratkaisu on se paras kompromissi eri vaihtoehtojen välillä.

Olemme olleet tyytyväisiä päätökseen lähteä kehittämään apuvälineohjelmistoja. Vuoden 2015 keväällä saimme valmiiksi ensimmäisen puheohjauksella toimivan ratkaisun matkapuhelimen käyttöön ja tämän vuoden alussa toisen ohjelmiston tietokoneen käyttöä varten. Tämän lisäksi olemme kehittäneet kommunikointiohjelmiston lisäkomponentin DialoQ Taivuttimen ja kehitämme parasta aikaa meidän neljättä apuvälineohjelmistoa.

Apuvälineohjelmistojen tuotekehityksen myötä olemme kehittäneet ydinteknologiaamme paremmaksi ja apuvälinepuolelle kehitetyt erikoisratkaisut on käytettävissä pian puheentunnistusteknologiamme lisensoijilla.

Tuotekehitykseen olemme saaneet paljon apua etenkin käyttäjiltä ja heidän lähipiiriltään. Ilman käyttäjiltä saatuja palautteita ja toiveita apuväline ei voisi millään vastata täysin lopullista käyttötarkoitustaan. On ollut hienoa saada tyytyväisen käyttäjän tai lähiomaisen kiitosta siitä miten ohjelmistomme on auttanut heitä jokapäiväisessä elämässä.

Se tieto, että ratkaisumme on tehnyt jonkun muun päivästä hieman helpomman tai antanut mahdollisuuden opiskeluun tai työntekoon, antaa uskomattoman paljon. Onnistumisia ei aina mitata myyntimäärissä ja liikevaihdossa vaan mittarina kannattaa käyttää myös itselle tärkeitä arvoja.

Tapio Koivuniemi, Code-Q Oy,  6.6.2016

screenshots DialoQ_device_swe

Tapio Koivuniemi on Code-Q Oy:n toimitusjohtaja. Code-Q Oy on vuonna 2013 perustettu suomalainen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa puheentunnistukseen liittyvää teknologiaa sekä tarjoaa ohjelmistoasiantuntijapalveluja.

 

Katseenseuranta kommunikaation tukena

Me ihmiset käytämme katsetta kommunikaatiovälineenä päivittäin. Jo lapsi ymmärtää äidin tiukasta katseesta, että nyt on paras hieman rauhoittaa tahtia. Katseen suunta kertoo, kohdistaako puhuja sanomisensa minulle vai vierustoverille.

”Joskus katse on henkilön ainut tapa kommunikoida.

Joskus katse on henkilön ainut tapa kommunikoida. Halpa ja helppo tapa on käyttää kommunikaatiotaulua, johon on merkitty kirjaimia, kuvia tai muita symboleita. Kommunikaatiotaulu asetetaan keskustelukumppaneiden väliin siten, että kummankin on helppo seurata toistensa silmänliikkeitä. Vastapuoli tulkitsee viestin tarkkailemalla mihin katseella kommunikoiva osapuoli kohdistaa katseensa. Tulkinta varmistetaan sanomalla ääneen katseella valittu kirjain. Esimerkkivideo kommunikaatiotaulun käytöstä katseella tavaamiseen löytyy täältä.

Katseenseurantalaitteissa tyypillisesti videokamera seuraa katseen suuntaa ja tietokoneohjelma tulkitsee sen. Videopohjainen katseenseurantateknologia perustuu siihen, että ihminen joutuu siirtämään katsetta nähdäkseen tarkasti. Peukalosäännön mukaan tarkan näön alue vastaa suunnilleen peukalon kynnen kokoista aluetta kun peukaloa katsotaan käsi eteen ojennettuna. Esimerkiksi lukiessa silmää pitää liikuttaa sanasta toiseen, koska ääreisnäkö erottaa vain viereisen sanan hahmon mutta ei tarkasti yksittäisiä kirjaimia.

Ennen katseenseurantalaitteen käyttöä se pitää kalibroida kullekin ihmiselle erikseen. Tämä tapahtuu katsomalla muutamaa pistettä ruudulla. Tietokoneohjelma analysoi silmän asennon ja pupillin keskikohdan kunkin pisteen kohdalla. Lisäksi tarkkuutta parantamaan käytetään usein ns. sarveiskalvoheijastetta. Katseenseurantakameran rinnalla on ledejä, jotka lähettävät vaarattomalla taajuudella (näkymätöntä) infrapunavaloa, joka näkyy heijasteena sarveiskalvolla. Nämä kaksi pistettä mahdollistavat katseen suunnan laskemisen. Onnistuneen kalibroinnin jälkeen tarkkuus on parhaimmillaan noin puoli astetta, mutta kokemukseni mukaan käytännön tarkkuus on usein lähempänä kahta astetta. Katseella valittavien kohteiden tulee siis olla riittävän suuria, jotta käyttö olisi vaivatonta.

Videopohjaisen katseenseurannan lisäksi silmänliikkeitä voi seurata myös elektro-okulografia (EOG) -menetelmän avulla. EOG mittaa sähköpotentiaalien muutosta silmämunan asennon muuttuessa. Se vaatii elektrodien sijoittamista ihmisen iholle lähelle silmää. Elektrodit on myös mahdollista piilottaa esim. silmälasien nenätukeen (esim. Jins Meme, jins-meme.com). EOG antaa tietoa silmän suhteellisista liikkeistä, esim. liikuttiko ihminen silmää ylös-alas vai vasemmalle-oikealle. EOG sopii hyvin katse-eleiden tunnistamiseen. EOG:n soveltuvuutta on testattu myös mm. pyörätuolin ohjaamiseen. EOG-teknologiaa on käytössä myös katsekommunikaation apuvälineenä, ks. esim. http://www.eagleeyes.org. Täsmällisen katsekohdan määrittämiseen EOG ei kuitenkaan ole yhtä tarkka kuin videopohjaiset katseenseurantalaitteet.

Ihminen voi kirjoittaa katseella katsomalla näytöllä olevaa näppäimistöä kirjain kerrallaan. Pieni viive varmistaa, ettei kirjaimen vilkaisu oikeaa kirjainta etsiessä ja sen tietoinen valitseminen mene sekaisin. Viiveaika riippuu käyttäjästä ja sovelluksesta. Kokenut katsekirjoittaja tietää tarkasti kunkin kirjaimen paikan näytöllä, joten hyvinkin lyhyet (alle puoli sekuntia) viiveet ovat mahdollisia. Viiveen säätäminen pidemmäksi (yli sekunnin) estää virhevalintoja mutta toisaalta hidastaa käyttöä. Onkin toivottavaa, että katseenseurantaohjelmisto tarjoaa mahdollisuuden säätää viivettä sovelluskohtaisesti ja aina tarvittaessa, käyttäjän niin halutessa. Viiveen sijasta on toki mahdollista käyttää mitä tahansa kytkintä (esim. näppäimen painallus) tai silmän räpäytystä katseella osoitetun kohteen valitsemiseen.

Katseenseurannalla ja katsekommunikaatiolla on pitkä historia. Katseen käyttäytyminen kiinnostaa mm. psykologeja, koska silmien liike antaa vihjeitä ajatteluprosesseistamme (esim. järjestys missä asioita katsotaan ja kauanko katse viipyy kohteessa). Tietokone mahdollisti reaaliaikaisen katseenseurannan. Ensimmäiset tietokonepohjaiset katsekirjoitussysteemit kehitettiin pian henkilökohtaisen tietokoneen yleistymisen jälkeen. Aluksi ne olivat kovin kalliita ja melko hankalia käyttää. Tekniikan kehittymisen myötä hinta on laskenut ja käytettävyyskin parantunut huomattavasti. Osa laitteista on yhdistetty olemassa oleviin kommunikaation ja ympäristönhallinnan sovelluksiin, mikä laajentaa niiden käyttömahdollisuuksia edelleen. Uskon, että tekniikan yhä kehittyessä ja laitteistojen yleistyessä katseenseuranta leviää myös kuluttajalaitteisiin. Markkinoilta löytyykin jo melko edullisia (n. sata euroa) katseenseurantalaitteita, jotka on suunnattu pelikäyttöön (esim. Tobii EyeX). Lisätietoa katseenseurannasta syötemenetelmänä löytyy täältä (vaatii PDF-lukuohjelman).

”yksi koko ei sovi kaikille

Koska ihmisillä on erilaisia tarpeita ja rajoitteita, tässäkään tapauksessa ”yksi koko ei sovi kaikille”. Laitetta ja ohjelmistoja kannattaa ehdottomasti kokeilla rauhassa ennen hankintaa. Esimerkiksi pakkoliikkeet asettavat haasteita, mutta eivät välttämättä ole este katseenseurannan käytölle. Joissakin systeemeissä on laajempi kamerakulma, joten ne sallivat suurempia liikkeitä. Toisaalta ohjelmistoissa on paljon vaihtoehtoja. Tarvittaessa ruutunäppäimistö voidaan rakentaa isoista kohteista, jolloin katseella valinta on mahdollista vaikka osoitustarkkuus olisi useita asteita. Katseenseuranta ei siis ole pelkästään hyödyllinen täysin halvaantuneille, vaan tarjoaa harkinnan arvoisen vaihtoehdon myös muille. Esimerkiksi, jos kytkinten käyttö on kovin vaivalloista ja raskasta, tai ponnistelu aiheuttaa pakkoliikkeitä, kannattaa kokeilla katseenseurantaa. Jos lapsi pystyy rennosti pitämään katseen kohdistettuna katsoessaan TV:tä, hän todennäköisesti pystyy myös katsomaan kohteita tietokoneen ruudulla riittävän pitkään valitakseen haluamansa kohteen.

COGAIN-verkosto (Communication by Gaze Interaction, http://www.cogain.org) on tutkijoiden, laite- ja ohjelmistovalmistajien sekä apuväline- ja kommunikaation tukemisen alan ammattilaisten verkosto joka on keskittynyt katseenseurantaan perustuvien menetelmien kehittämiseen ja tiedon levittämiseen. Verkosto perustettiin EU-rahoituksen turvin, mutta se jatkaa toimintaansa yhdistysmuotoisena vapaaehtoisvoimin. Jos englanninkieli sujuu, löytyy COGAINin webbisivuilta paljon hyödyllistä tietoa aiheeseen liittyen. Olen alle koonnut muutamia hyödyllisiä linkkejä.

Ohjeet oman kommunikaatiotaulun rakentamiseen ja käyttöön:
Eye Gaze Communication Board.

Tietopaketti käyttäjien tarpeista, haasteista ja vaihtoehdoista:
User requirements report with observations of difficulties users are experiencing, 

Vihjeitä katseenseurantalaitteen valintaan ja käyttöön:
Eye Control Hints and Tips, http://wiki.cogain.org/index.php/Eye_Control_Hints_and_Tips
Exemplar Grids, http://wiki.cogain.org/index.php/Exemplars_Grids

Linkkejä laite- ja ohjelmistovalmistajien sivuille
Eye Trackers.
Suomessa terveydenhuollon kautta hankittavista katseenseurantalaitteista ja hankintaan liittyvistä prosesseista kannattaa kysellä joko omalta lääkäriltä tai puheterapeutilta tai Tikoteekin kautta.
Käyttäjäkokemus MyTobiista:
ALS-sairauden takia liikunta- ja puhekykynsä menettänyt Jukka Kontkanen kirjoittaa kokemuksistaan MyTobii-järjestelmästä, jonka avulla hän kommunikoi ja käyttää tietokonetta pelkän katseen avulla. Kokemuksia MyTobiista

Päivi Majaranta, 25.5.2016

2 PE 11.3.
Kuva: Sisulle ääni työryhmän tapaaminen 2016. Päivi Marjaranta ja tulevaisuuden visioita. Kuva: Zahra Khavari.

Päivi Majaranta työskentelee Tampereen yliopistolla tutkijana ja opettaa lisäksi käytettävyyteen ja ihmiskeskeiseen suunnitteluun liittyviä kursseja. Hän on erityisen kiinnostunut katseen hyödyntämisestä ihmisen ja teknologian välisessä vuorovaikutuksessa. Hän on ollut COGAIN-verkoston toiminnassa mukana alusta alkaen.

 

Vammainen älykkyys mukaan kehittämään teknologiaa.

Kaikki eivät ehkä ymmärrä miten ihan kaikki muuttuu, kun jotain traagista tapahtuu (onnettomuus, vakava sairaus… Minun tapauksessa aivohalvaus). Ei vain se ilmeinen, mutta myös kaikki ne pikku jutut, mitä ei tule edes ajatelleeksi. Pienin asia voi muuttaa koko skenaarion aivan päälaelleen.

Elämäni on ihan samanlaista kuin muidenkin. Se, miten elämäni on erilaista, johtuu siitä kuinka suhtaudun ja toimin joidenkin asioiden suhteen.  Mikä näyttää olevan tärkeää useimmille, on täysin merkityksetöntä minulle ja päinvastoin.

Meillä kaikilla on erilaiset elämät ja eri tavat elää. Ei tarvitse olla halvaantunut elääkseen elämänsä eri tavalla kuin se naapuri tai sisarus. Voit tehdä ihan mitä haluat ja ne, ketkä haluavat voivat liittyä seuraasi ja ne, ketkä eivät pidä tekemisistäsi ei tarvitse osallistua. Erittäin yksinkertaista.

”Mieli kehittyy eri tavalla ja niin myös henki/sielu. Uudet visiot ja ideat syntyvät. Vammainen älykkyys kehittyy.

Asia, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia; terve henkilö, kellä on paljon kokemusta tietystä asiasta tai tilanteesta päättää toisen henkilön puolesta, mikä on parasta.

Ihmiset yrittävät tietenkin auttaa parhaan kykynsä mukaan. He tutkivat tilannetta hyvin ja todella ymmärtävät sen päälle. Sen ymmärtäminen ei ole kuitenkaan sama asia, kuin sen kanssa eläminen.

Tilanteen dynamiikan muuttuessa myös muuttujat muuttuvat. Mieli kehittyy eri tavalla ja niin myös henki/sielu. Uudet visiot ja ideat syntyvät. Vammainen älykkyys kehittyy.

Ei vain niillä, ketkä ovat itse siinä vaikeassa tilanteessa, mutta myös heidän läheisillä.

Tärkeimmät asiat tulevat ensin, ja ykkönen listalla on kommunikaatio. Ymmärretyksi tuleminen olisi rajallista emmekä pääsisi pitkälle, jos emme pysty kommunikoimaan. Itse asiassa, viestinnän puute tekee täysin terveistä ihmisistä enemmän vammaisia kuin henkilön, kellä sattuu olemaan se fyysinen vamma, mutta kuka pystyy edelleen kommunikoimaan.

Olen elävä todiste siitä, että kommunikaatio muuttaa kaiken. Yksi asia, mikä tekee elämästäni vielä elämisen arvoista on se, että voin edelleen kertoa, mitä mielessäni oikein liikkuu, vaikka se ei tapahdukkaan puhuen, ja jakaa tunteitani. Ajatteleppas tätä; halvaantunut kaulasta alaspäin enkä edes pystynyt puhumaan. Halusin vain kuolla. Nyt kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin en pysty edelleenkään liikkumaan. Pystyn kuitenkin puhumaan silmilläni. Nautin elämästäni, ja haluan elää, elää, elää.
Tärkein asia oli se, että opin ja halusin opetella uuden tavan kommunikoida. Niitäkin ihmisiä on, ketkä valitsevat elämän ilman minkäänlaista kommunikointia. Elämäni olisi nykyisin hyvin erilainen, jos en pystyisi pitämään yhteyttä ihmisten kanssa ja olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Heti aivohalvauksen jälkeen, kun kaikki lihakset menivät tunnottomiksi enkä voinut enää puhua, ainoa tapa kommunikoida oli räpäyttämällä silmiä kerran ”kyllä” tai kahdesti ”ei” kysymyksiin. Kuvittele pelaavasi arvauskilpailua koko päivä. Melko turhauttavaa! Se ei ollut mitään vuorovaikutuksessa olemista. Paremmin sitä tilannetta kuvaisi kuollut kala, mikä vain menee virran mukana.

”…voisimmeko saada rauhan maan päälle ja parantaa tämän planeetan, jos me ihmiset oppisimme kommunikoimaan keskenämme paremmin?

Siis jopa halvaantunut kala voi uida vastavirtaan ja löytää tiensä, jos hän voi kommunikoida. En tunne Stephen Hawking’a henkilökohtaisesti. Olen kuitenkin varma, että hän olisi samaa mieltä kanssani. Henkilön pystyessä olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa riippumatta hänen olosuhteistaan, hän voi vaikuttaa ja edistää omaa sekä muiden elämänlaatua.

Tässä vähän ajateltavaa; voisimmeko saada rauhan maan päälle ja parantaa tämän planeetan, jos me ihmiset oppisimme kommunikoimaan keskenämme paremmin?

Ihan ensimmäiseksi kuntoutuksessa opettelin puhumaan silmilläni. Ilma-aakkosten kirjaimet olivat liimattuina läpinäkyvän pleksitaulun pinnalle. Minä katsoin tiettyä kirjainta ja henkilö kelle puhuin, tavasi kirjain kerrallaan muodostuvat sanat. Näin minun päivittäinen vuoropuhelu mieheni, äitini, ja avustajien kanssa muodostui. Ihan helppoa ja nopeaa, kun siitä vain pääsee perille.

Toisena tuli tietysti tekniikka. Tietokoneen käyttämään opettelu kirjoittamatta sormin. Tietokone, jossa erityinen ohjelmisto, näytön päälle sijoitettu infrapunakamera ja pieni heijastava tarra kulmakarvojen välissä kuin kastinmerkki konsanaan toimii minun hiirenä. Näppäimistö on ruudulla ja voila. Internet, sähköpostit, Word, Facebook… elämä on reilassa.

Teknologia kehittyy ja tietokoneet oppivat puhumaan. Nykyisin niitä voidaan jopa käyttää äänenä niille, ketkä eivät pysty puhumaan. Hyvä heille saatat ajatella. Heidän elämänlaatu paranee. Se kyllä  tarkoittaa paljon enemmän kuin vain parempaa elämänlaatua. Se tarkoittaa, että heillä olisi vaihtoehtoja aivan kuin muillakin valita, mitä he haluavat tehdä ja mitä he haluavat olla elämässään.

”Pitäisikö liikuntaesteisten henkilöiden, keille on kehittynyt vammainen älykkyys, olla enemmän mukana kehittämässä teknologiaa, ja olla mukana tekemässä valintoja meille fyysisesti estyneille?

Muutama kuukausi sitten sain sellaisen tabletin, mikä voi puhua puolestani. Mieletön juttu! Sain ääneni takaisin! Kuulostaa loistavalta eikö? No tavallaan sitähän se on. Siinä on kuitenkin vielä aika paljon parantamisen varaa. Sen käyttö on huomattavasti hitaampaa kuin minun normaali tapa kommunikoida.

No se ei ole mikään suuri ongelma. Tiedän, että tekniikka kehittyy ja että joku päivä se kyllä ratkaistaan. Olen varma siitä, koska tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, ketkä työskentelevät ilmaantuvien ongelmien parissa, ja tiedän kuinka intohimoisesti he työskentelevät kehittääkseen tekniikkaa.

Yksi ongelma, mikä huolestuttaa minua kuitenkin edelleen palaa meidän puutteelliseen kykyyn kommunikoida, mikä taas johtaa ymmärryksen puutteeseen.

Tabletin valintaa tehdessä päätöksen teki henkilö, kuka ei ymmärrä tilannettani täysin(joissain muiden tapauksissa ei lainkaan), eikä omaa kaikkia tietoja, jotta olisi tehty oikea päätös siitä, millainen laite sopii minulle. Vika ei tietenkään ole kyseisen henkilön, vaan sanotaan nyt sen niin sanotun byrokratian.

Niskassani on hieman liikettä, mutta en silti pysty hallitsemaan päätäni läheskään yhtä hyvin kuin terve ihminen. Saamani tabletti on liian pieni minulle. Minun on vaikea pitää pääni aivan paikoillaan  tarpeeksi kauan, jotta kone klikkaisi oikeassa kohdassa. Pään liikkuessa edes aavistuksen, ohjelma klikkaa väärin. Pahimmassa tapauksessa poistaen pitkät jutut, mitä olen kirjoittanut muistiin. Voit varmasti kuvitella miten väsyttävää ja ärsyttävää se on. Puhumattakan kaikista niska- ja hartiakivuista.

Toinen ärsyttävä ongelma on, että ohjelma imee paljon energiaa ja tabletti tyhjenee hyvin nopeasti. Se ei olisi suuri ongelma, jos pistoke, mitä laturi käyttää ei olisi sama mihin infrapunakamera kytketään, mikä tarkoittaa, että en voi työskennellä latauksen aikana.

Hieman ajateltavaa. Pitäisikö liikuntaesteisten henkilöiden, keille on kehittynyt vammainen älykkyys, olla enemmän mukana kehittämässä teknologiaa, ja olla mukana tekemässä valintoja meille fyysisesti estyneille? Hmm …

Uuden laitteen käyttöönotosta Henning van der Hoevenin puhelimella taltioima video.

3 PE 11.3.
Helsingin Yliopisto, Kati ja Henning työrymän tapaamisessa, kuva: Zahra Khavari.

Kati van der Hoeven-Lepistö ja Henning van der Hoeven,  27.4.2016

 

 

Vuorovaikutus, kielenkäyttö ja osallisuus

Sosiaalinen vuorovaikutus on ihmisyyden keskeinen perustekijä. Kehittyvä lapsi oppii sosiaaliset ja kognitiiviset taitonsa aktiivisessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja sen ihmisten kanssa. Jotta vuorovaikutus voi toimia, ihmiset tarvitsevat yhteistä kieltä ja muita viestinnän keinoja. Ihmiset yhtäältä oppivat kielen lähiyhteisön kanssa vuorovaikutuksessa ja toisaalta voivat kielen avulla osallistua yhteisöjensä toimintaan niiden täysivaltaisina jäseninä, oppia uusia asioita ja sisäistää yhteisönsä kulttuurin. Aktiivisina kielen käyttäjinä, viestinnällisessä vuorovaikutuksessa yhteisönsä muiden jäsenten kanssa he ovat omalta osaltaan myös muokkaamassa alati kehittyvää yhteistä kulttuuriaan ja yhteisönsä toimintaa. Kieli on siis keskeinen tekijä siinä, kuinka kukin ihminen voi yhtäältä olla yhteisönsä täysivaltainen jäsen ja toisaalta elää yksilöllistä, ainutkertaista elämäänsä vuorovaikutuksessa itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.

”Kieli on siis keskeinen tekijä siinä, kuinka kukin ihminen voi yhtäältä olla yhteisönsä täysivaltainen jäsen ja toisaalta elää yksilöllistä, ainutkertaista elämäänsä vuorovaikutuksessa itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.

Oikeus oman kielen käyttämiseen sisältyy keskeisenä sekä kansainvälisiin että kansallisiin perusihmisoikeusmääritelmiin (esim. Yhdistyneet Kansakunnat, 1948; Suomen Perustuslaki, 1999). Jotkut ihmiset eivät kuitenkaan opi viestimään valtaväestön keinoilla, tai puhutun kielen kehittymiseen liittyy huomattavia, lasten kokonaiskehitystä uhkaavia riskitekijöitä. Viime vuosikymmeniin asti viestinnän ja kuntoutuksen ammattilaisiltakin on puuttunut tietoja ja keinoja vaikeimmin puhe- ja kielihäiriöisten lasten vuorovaikutuksen ja kielenkehityksen edistämiseksi. Puhetta korvaavan viestinnän muotojen, toimintatapojen ja myös apuvälineiden kehittymisen myötä tietoa ja käytännön toimintatapoja on alkanut vähitellen karttua. Edelleen on kuitenkin vain vähän tutkittua tietoa siitä, millaiset kielellisen kehityksen tukemisen toimintatavat johtavat parhaiten poikkeavasti kehittyvien lasten ja heidän kumppaniensa hyvinvointiin ja lasten optimaaliseen yksilölliseen kehitykseen, hyvään elämänlaatuun.

Erilaisissa yleisissä säädöksissä on pyritty täsmentämään puhevammaisten ihmisten oikeuksia, joista huolehtimalla myös muista poikkeavin keinoin viestivien ihmisten ajatellaan voivan saavuttaa samat perusoikeudet, jotka toteutuvat tavallisesti puhuvien ihmisten viestinnän keinoin. Esimerkiksi Suomen Perustuslaissa (2 luku, 17 §) määritellään: ”Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.” Tällainen laki onkin säädetty, Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta (19.2.2010/133), mutta kuten lait aina, se on hyvin yleinen eikä pysty sanomaan mitään konkreettista siitä, millaiseen viestintään, kenen kanssa, missä tilanteissa ja ympäristöissä esimerkiksi tulkin avulla viestivien ihmisten pitäisi pystyä, jotta heidän perusihmisoikeutensa tulisivat turvatuiksi.

Juuri puhevammaisten ihmisten oikeuksien takaamiseen pyrkii alun perin USA:ssa laadittu ja sittemmin suomeksi käännetty Kommunikoinnin perustuslaki (Communication Bill of Rights; The National Joint Committee for the Communication Needs of Persons with Severe Disabilities,1992; Asha, 34(Suppl. 7), 2–3; http://papunet.net/tietoa/kommunikoinnin-perustuslaki). Siihen on koottuna arvokkaita periaatteita ja käytännöllisiä näkökohtia, joista jokaisen puhevammaisten ihmisten kanssa viestivän kumppanin olisi syytä olla tietoinen. Tällaisiin erityismääritelmiin sisältyy usein kuitenkin myös sellainen pulma, että keskittyessään erityisryhmänsä erityistarpeisiin niistä voi jäädä pois ainakin jotakin siitä yleisestä, yleispätevästä, jonka toteutumiseen ne juuri tähtäävät myös ”erityisten” ihmisten elämässä.

Tutkijat, teoreettisten määritelmien kehittelijät, samoin kuin käytännön asiantuntijat, ovat vuosien ja vuosikymmenien kuluessa yrittäneet määritellä, mihin tehtäviin ihmiset käyttävät kieltään. Esimerkiksi puheterapeuttien ammattikielessä puhutaan kielen pragmattisista funktioista tai viestintätarkoituksista, ja on pyritty kehittämään kuvauksia ja luetteloita, joissa kielen käyttötehtävät voitaisiin määritellä mahdollisimman tyhjentävästi. Jos tällainen kattava kuvaus pystyttäisiin luomaan, voitaisiin myös arvioinnin ja kuntoutuksen keinoin määritellä, riittävätkö arvioimamme ihmisen kielelliset keinot kaikkiin hänen yksilöllisiin viestinnän tarpeisiinsa ja jos eivät, kuinka noiden tarpeiden toteutumista voitaisiin tukea. Toistaiseksi kattavaa, käyttökelpoista kuvausta ei ole yrityksistä huolimatta syntynyt, mutta joka tapauksessa on muistettava, että monipuolisinkaan luettelo ei pysty määrittelemään kunkin yksittäisen ihmisen tarpeita, joten aina tarvitaan myös yksilöllistä harkintaa.

Vuorovaikutuksen ja viestinnän tehtäviä on määritelty jo aivan varhaisimman kehityksen näkökulmasta. Jerome Bruner (1981) on esittänyt kolme “synnynnäistä viestintätarkoitusta”, jotka ilmenevät ensimmäisen elinvuoden aikana, jo ennen kuin kehittyvä lapsi pystyy ilmaisemaan itseään kielen keinoilla. Nämä tarkoitukset ovat käyttäytymisen säätely, sosiaalinen vuorovaikutus ja huomion kohteen jakaminen. Jo vauvaiässä lapsi siis pyrkii omalla toiminnallaan säätelemään toisen ihmisen käyttäytymistä saavuttaakseen tavoitteitaan tai torjuakseen jotakin, mistä hän ei pidä. Lapsi pyrkii myös suuntamaan toisten huomiota itseensä yhteenkuuluvuuden, sosiaalisen vuorovaikutuksen vuoksi, jolloin viestinnän tavoitteena on yhdessä oleminen sen aiheuttaman hyvän olon vuoksi. Ensimmäisen ikävuoden kuluessa lapsi alkaa myös yhä aktiivisemmin hakea toisen ihmisen huomiota jakaakseen hänen kanssaan yhteisen huomion kohteen ja voidakseen keskittyä hänen kanssaan samaan esineeseen tai tekemiseen. Tätä jaetun tarkkaavuuden taitoa pidetään keskeisenä kielellisten taitojen kehittymisen kannalta. Varhaisten viestintätarkoitusten toteutumiseksi on keskeistä, että lapsen vuorovaikutuskumppanit herkistyvät tulkitsemaan hänen toimintaansa, vastaamaan siihen sekä tekemään viestinnästä vastavuoroista toimintaa, jossa molempien osapuolten rooli on yhtä tärkeä.

”…kertoa satuja, vitsejä, tarinoita ja kertomuksia, runoilla ja loruilla, ehkä jopa valehdella ja teeskennellä, johtaa harhaan ja juonitella,

Kun lapsen kielelliset taidot, ymmärtäminen ja oma ilmaisu, alkavat kehittyä, hän kykenee vähitellen yhä itsenäisemmin paljon monimuotoisempaan, tarkempaan ja rikkaampaan ilmaisuun kuin varhaisten keinojensa avulla. Suomalainen kielentutkija, Matti Leiwo (1980, s. 73-74), on kuvaillut kielitieteilijä Michael Hallidayn (1973) kielenkäyttötehtävien luokituksen pohjalta, että ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus:

  • pyytää, vaatia, käskeä ja kutsua,
  • osoittaa kielen avulla hellyyttä ja vihaa, rakkautta ja pelkoa, inhoa ja yhteenkuuluvuutta sekä erimielisyyttä,
  • kertoa satuja, vitsejä, tarinoita ja kertomuksia, runoilla ja loruilla, ehkä jopa valehdella ja teeskennellä, johtaa harhaan ja juonitella,
  • kertoa ja kuvailla, selittää ja perustella, määritellä ja luokitella jne.

Kun esimerkiksi puhumattomalle lapselle aletaan rakentaa viestinnän apuvälinettä sekä miettiä sen sanastoa ja käyttöperiaatteita, jotkin edellä mainituista viestinnän tehtävistä otetaan varmasti suunnittelussa huomioon. Noihin hyvin muistettuihin tehtäviin ei ehkä kovin usein kuulu kielen mielikuvituskäyttö, puhumattakaan valehtelun, teeskentelyn, harhaan johtamisen ja juonittelun mahdollistamisesta – ja ehkä opettamisestakin, kuten muitakin viestinnän tehtäviä opetetaan ja harjoitellaan erikseen apuvälinettä käyttävän lapsen kanssa. Noidenkin viestinnän tehtävien käyttömahdollisuus, vähintäänkin kokeileminen, voi kuitenkin olla tärkeää lapselle hänen opetellessaan yhteisönsä normeja ja omia sosiaalisia roolejaan – ja kielen voimaa.

Ei siis ole aina helppoa tietää, millä keinoilla puhumattomana kehittyvien lasten tai puhetta korvaavin keinoin viestivien nuorten ja aikuisten viestinnän ja kielen käytön perusihmisoikeuksien toteutuminen taataan varmimmin. Varmaa on kuitenkin, että viestinnän tehtävien toteutumisessa ei ole kyse yksittäisten ihmisten apuvälineistä eikä kielellisistä taidoista. Viestinnässä on kyse aina kahden tai useamman ihmisen muodostamasta vuorovaikutusyhteisöstä. Kun viestintäkumppanit ottavat käyttöön vuorovaikutuksen peruselementit, virittyvät tavallisesta poikkeavien keinojen tai vähäisten taitojen avulla viestivien kumppaniensa tunnetilaan sekä huomion ja kiinnostuksen kohteisiin sekä tekevät tilanteista, toiminnoista ja viestinnästä aidosti jaettuja, myös kaikkein vähäisimmillä keinoilla viestivät ihmiset voivat päästä yhteisöjensä jäseniksi ja osallistua sen toimintoihin.

Kaisa Launonen 25.2.2016

Kaisa Launonen  on puheterapeutti ja logopedian dosentti, toimipaikkana Helsingin yliopisto.

 

Tietokonepohjainen kommunikoinnin apuvälinekokonaisuus

Kommunikoinnin apuvälineet ovat osa lääkinnällistä kuntoutusta. Niillä voidaan lisätä merkittävästi puhevammaisen henkilön mahdollisuuksia tulla ymmärretyksi ja kuulluksi. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineillä tarkoitetaan välineitä ja laitteita, joilla lisätään ihmisen toimintamahdollisuuksia, itsenäisyyttä ja omatoimisuutta elämän eri alueilla silloin, kun toimintakyky on heikentynyt sairauden, vamman tai kehitysviivästymän vuoksi.

”…lisätään ihmisen toimintamahdollisuuksia, itsenäisyyttä ja omatoimisuutta elämän eri alueilla…

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluihin kuuluvat apuvälineen tarpeen määrittely, välineiden sovitus, luovutus omaksi tai käytettäväksi, käytön opetus ja seuranta sekä välineiden huolto. Vastuu lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisestä on kunnilla ja sairaanhoitopiireillä. Apuvälineet, niiden sovitus, tarpeellinen uusiminen ja huolto ovat asiakkaalle maksuttomia.

Apuvälinepalveluiden lähtökohtana on apuvälineen tarvitsijan ja ammattihenkilön yhdessä toteama tarve. Tarpeen voi todeta myös lähi-ihminen, kuten omainen tai edunvalvoja. Kommunikoinnin tarpeisiin vaikuttavat puhevammaisen henkilön ikä ja vammaan liittyvät taustatekijät.  Esimerkiksi lapsen kommunikointitarpeet ovat toisenlaiset kuin aikuisen, joka on saanut puhevamman sairastuttuaan.

Sopivan kommunikointikeinon ja oikeiden apuvälineiden löytäminen edellyttää kommunikoinnin apuvälinearviointia. Arvioinnin tavoitteena on löytää asiakkaan tarpeista lähtevä yksilöllinen kommunikointikeino sekä toimivat apuvälineet. Myös erittäin vaikeasti vammaiselle henkilölle on mahdollista löytää keinoja olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Apuvälinetarpeen ilmetessä suositeltavinta on ottaa yhteys joko kotipaikkakunnan terveyskeskukseen tai hoidosta vastaavaan tahoon. Jos asiakkaalla on hoitava tai kuntouttava puheterapeutti, kannattaa asiasta keskustella hänen kanssaan.

Suomessa kommunikoinnin apuvälinearviointeja tekevät puheterapeutit yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Vaativammat arvioinnit toteutetaan pääosin keskussairaaloiden apuvälineyksiköissä tai vastaavia palveluita tuottavissa yksiköissä.

Apuvälinepalveluja ohjaavat lait ovat terveydenhuoltolaki, kansanterveyslaki, erikoissairaanhoitolaki ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista sekä asetukset lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta.

Kommunikoinnin apuvälinekokonaisuuden lähtökohtana on henkilön tarpeet. Apuvälinekokonaisuuteen vaikuttavat myös hänen toimintakykynsä ja -ympäristönsä. Lähi-ihmisillä on merkittävä rooli apuvälineen käytön tukijana ja toimivuuden mahdollistajana. Heidän tulee osata käyttää henkilön kommunikoinnin apuvälinettä.

Tietokonepohjaisen kommunikoinnin apuvälineratkaisu on usein monen tekijän summa, jossa kaikki vaikuttavat kaikkiin.  Yksinkertaisemmillaan se on tietokone, kirjoitusohjelma ja puhesynteesi henkilöllä, joka osaa kirjoittaa ja pystyy käyttämään käsiään kirjoittamiseen. Silloin kun henkilö ei osaa kirjoittaa eikä pysty käyttämään perinteistä näppäimistöä ja hiirtä, on kommunikoinnin ratkaisu usean osan summa. Ja osien tulee olla yhteensopivia keskenään. Tämä edellyttää moniammatillista yhteistyötä ammattilaisten, henkilön itsensä ja hänen lähi-ihmistensä kanssa.  Lisätietoja: http://papunet.net/tikoteekki/toiminta-ja-palvelut/apuvalinepalvelut/

Kaavio 1

Kuvio 1. Tietokonepohjaisen kommunikoinnin apuvälinekokonaisuus

Eija Roisko, 10.9.2015

Eija Roisko toimii Kehitysvammaliitto ry:ssä Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekin kehittämispäällikkönä.

 

Puhesynteesin merkitys puhevammaisen ihmisen viestinnässä 

Ihmisten väliset vuorovaikutustilanteet ovat monimutkaisia prosesseja. Kun toinen osapuoli on tietokoneavusteista kommunikointia käyttävä puhevammainen ihminen, vuorovaikutustilanteeseen vaikuttavat tekijät kasvavat moninkertaisiksi.

Onnistuneeseen vuorovaikutustilanteeseen vaaditaan puhevammaiselta ihmiseltä erilaisia motorisia, kognitiivisia ja strategisia taitoja kuin puhuvalta ihmiseltä. Hänen täytyy mm. ohjata tietokonetta, löytää tarvittavia merkkejä mahdollisesti tuhansien sanojen joukosta ja kompensoida sanastopuutteita. Puhuvalta kumppanilta vaaditaan mm. kärsivällisyyttä odottaa viestien rakentumista, taitoa tulkita myös puhevammaisen muuta viestintää ja sinnikkyyttä yhteisymmärryksen löytämiseksi. Kommunikointijärjestelmän tulee vastata puhevammaisen käyttäjän tarpeita ja myös tukea kielellisten ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Tietokoneen tulee toimia ongelmitta, akun tulee kestää riittävän pitkään, näyttö ei saa heijastaa, äänteen täytyy kuulua myös isossa ja meluisassa ympäristössä jne… Puhesynteesin vaatimukseksi on riittänyt, että se puhuu suomea naisen tai miehen äänellä – eikä enempää ole uskallettu odottaa.

Raikas avaus
Meidän ammattilaisten yllätykseksi Sisulle ääni -hanke käynnistyi tavallisten ihmisten halusta kehittää suomenkielistä puhesynteesiä entistä ihmismäisemmäksi. Viime vuosina on kehitetty uusia vuorovaikutusmalleja ja kommunikointijärjestelmiä puhevammaisten ja heidän kumppaniensa tueksi, mutta puhesynteesin kehitystyö ei ole vielä näkynyt käyttäjäpuolella.

”Äänien personointi omaksi ääneksi ei ole mahdollista, eikä lasten ääniä ole käytettävissä lainkaan.

Nykyiset mahdollisuudet
Suulla tuotetusta äänestä voidaan päätellä ihmisen ikä ja senhetkinen tunnetila sekä tunnistaa kyseinen ihminen omaksi persoonakseen. Tällä hetkellä puhevammaisilla puhesynteesin käyttäjillä on mahdollisuus valita naisen tai miehen ääni siitä kommunikointijärjestelmästä, jota he käyttävät. Äänien personointi omaksi ääneksi ei ole mahdollista, eikä lasten ääniä ole käytettävissä lainkaan. Useimmat puhesynteesiäänet ovat nykyään ymmärrettäviä, mutta edelleen muutamissa kommunikointijärjestelmissä on käytössä puhesynteesiääniä, joita on myös vaikea ymmärtää.

Eri ihmisillä sama ääni
Ruskeasuon koulussa, jossa työskentelen, on useita tietokoneavusteista kommunikointia käyttäviä oppilaita ja monella heistä on käytössään sama kommunikointijärjestelmä eli myös sama puhesynteesiääni. Rajoittuneen äänien määrän vuoksi on ryhmätilanteessa usein vaikea tunnistaa kuka puhuu, joten sitä täytyy erikseen kysyä. Mikäli kuulee jonkun huikkaavan puhesynteesipuheella jotakin vaikkapa käytävältä, täytyy mennä katsomaan, kuka puhuu.

Ihminen luonnostaan myös liittää puhesynteesiäänen ihmisen persoonaan ja esimerkiksi minulle yksi naispuhesynteesiääni edustaa aina tiettyä nuorta meidän koulun oppilasta; vaikka kuulisin ääntä missä yhteydessä tahansa. Kommunikointiohjelmiin voi toki äänittää myös luonnollista puhetta, mutta useimmat  puhevammaiset ihmiset käyttävät mieluummin nykyisenlaista persoonatonta puhesynteesiä kuin jonkun tutun ihmisen äänittämää puhetta, jotta ”oma ääni” ei sekoittuisi toisen ihmisen persoonaan.

Äänen sävyt kertoisivat paljon
Äänen sävyillä ja intonaatiolla viestimme omaa tunnetilaamme ja saatamme painottaa joitakin sanoja (ja niiden merkityksiä) enemmän kuin toisia. Nykypuhesynteesit puhuvat suomenkielenmukaisella intonaatiolla, mutta äänen moninaisia sävyjä ei pysty vielä tuottamaan. Tämän vuoksi puhuvan keskustelukumppanin tulee osata tulkita herkästi puhesynteesin käyttäjän muuta viestintää, kuten katsetta, eleitä ja ilmeitä.

Jos puhesynteesin käyttäjällä on liikuntavamma, johon liittyy vähäinen tai olematon kasvojen ilmelihasten toiminta, on puhuvalla kumppanilla suuria haasteita tulkita viestin sävyjä, kun hän ei saa tukea äänensävyistä eikä ilmeistä.

Eräs puhevammainen nainen käyttää mieluummin puhetulkkia kuin puhesynteesillä puhuvaa puhelaitetta juuri puhesynteesiäänen luonnottomuuden vuoksi.

Työtä tarvitaan
Puhesynteesin kehittämisen tarve on ilmeinen. Voin jotenkin hämärästi kuvitella, kuinka haastavaa on muuttaa ihmisen ääni kaikkine tuhansine äänensävyineen ja sointeineen tietokoneella tuotettavaksi luonnolliselta kuulostavaksi ääneksi.

Odotan innolla niitä pieniäkin edistysaskelia, joita Sisulle ääni -hanke tulee tuottamaan ja ehkäpä tavallisten ihmisten vilpitön ”kaikki on mahdollista” asenne kääntää muutaman suuremmankin vuoren, tuottaa rahoituskanavia kehitystyöhön ja motivoi myös ammattilaisia eteenpäin.

Irina Savolainen, 26.4.2015

Irina Savolainen on puheterapeutti, joka on työskennellyt pitkään vaikeasti puhevammaisten lasten ja nuorten kanssa. Vuosina 2005-2009 hän veti Kommunikointiohjelmat käyttöön- hanketta, jonka tuloksena syntyi TAIKE-taulusto ja Tikoteekki-taivutin. Tällä hetkellä hän työskentelee Ruskiksen koulussa ja oppimis-ohjauskeskuksessa.


Puhesynteesiä käyttävän lapsen vanhempien näkökulma

Sisun vanhempina tietysti ensin ja kaikista tärkeimpänä pointtina se, että on käsittämättömän hienoa, että synteesiohjelma on kehitetty ja että se toimii niinkin hyvin kuin toimii. Ajatellaanpa, miten Sisu ja kaltaisensa 20 vuotta sitten ilmaisivat esim jano, nälkä, veskiin, ulos, soitetaan mummille, mennään kauppaan, tehdään kutsut synttäreille, vatsakipu jne? Vastaus on: ei mitenkään tai heikosti kuvilla.

”…äänen monotonisuus ja ”väärä ikä” omalta osaltaan rajoittavat viestin perille menoa.

Mutta kuten tekniikassa aina, ei saa jäädä siihen mitä on, pitää pyrkiä parantamaan. Puhesynteesissä (=Sisun äänessä) äänen monotonisuus ja ”väärä ikä” omalta osaltaan rajoittavat viestin perille menoa. Vieraan kuulijan kohdalla on havaittavissa, että Sisun sanomista ei monesti noteerata lainkaan, koska konemaista ääntä ei osata mieltää pienen pojan sanomiseksi; tunteesta puhumattakaan. Kotiväki joutuu kiinnittämään vieraan ihmisen huomion asiaan, toteamalla: ”Sisulla on sulle asiaa”. Kotona toki olemme oppineet yhdistämään koneen äänen Sisun puheeksi; tunnetta aistimme muualta, kuten ilmeistä, kehonkielestä ja ”jokelluksen” sävystä. Vieras ihminen ei mitenkään voi ymmärtää näitä merkkejä, jotka omille ovat arkipäivää.

Sanotuista syitä synteesin konemaisen äänen kehittäminen inhimillisempään suuntaan ja ikävastaavaksi olisi paitsi Sisun, mutta myös kuulijan kannalta toivottavaa.

Tiija Herold-Heikkilä ja Seppo Heikkilä, 26.1.2015

 

Ajatuksia ja tunteita ilmaisten

Kuvittele painajainen: olet sidottuna pakkopaitaan, lukittuna lasiseen laatikkoon ja sinut heitetään altaaseen. Näet kaikki seisomassa altaan ympärillä katsellen uppoamistasi. Vajoat alas ja yrität huutaa ääneen, mutta sanat eivät vain tule ulos.

Se oli hirvittävää. Menetin kaiken ajan ja tilan tajun. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä minulle oli tapahtumassa. En voinut ymmärtää. En pystynyt liikkumaan lainkaan ja mikä pahinta, en voinut sanoa sanaakaan. En voinut sanoa miten tai mitä tunsin.

Ainoa asia, mitä pystyin tekemään, oli katsoa ympärilläni olevaa ahdistusta. Nähdä epätoivo vanhempieni silmissä. Näin, että vaikka he pystyivät liikkumaan, he olivat yhtä halvaantuneita ja hiljaa kuin minä.

Välillä on hetkiä, jolloin mieleeni palaa hetkiin siitä ajasta ja se on edelleen yhtä karmivaa.

Tuhat kertaa pahemaa, kuin pelottavin kauhuelokuva. Se opettaa sinulle jotain itsestäsi, kun olet tässä tilassa, jotain todella ainutlaatuista. Monet luopuvat elämästään, pyörivät itsesäälissä, mutta toiset kohtaavat kauhun, taistelevat ja lopulta voittavat.

Tunsin itseni niin epätoivoiseksi aivohalvauksen jälkeisinä päivinä. Epätoivo oli suuri, koska en voinut liikkua, enkä pystyisi enää koskaan kommunikoimaan! En voinut sanoa, jos minun oli jano tai nälkä. En voinut tehdä mitään kertoakseni kenellekään, jos jokin sattuu tai kutittaa. Ainoa asia, mitä pystyin tekemään, oli itkeä ääneen ja toivoa, että äitini tai sairaanhoitajat ymmärtävät jotenkin, mikä oli vialla.

Tunsin syljen valuvan leukaani pitkin ja olin vaivaantunut. En pystynyt hallitsemaan edes omaa sylkeäni. Kykenin liikuttamaan vain silmiäni – eivätkä nekään kohdistuneet kunnolla aluksi kuin ennen.

Jouduin hengittämään pienen putken kautta. Se laitettiin kolme päivää aivohalvauksen jälkeen helpottamaan hengitystäni. Muutaman kuukauden kuluttua lääkärit suosittelivat kokeilemaan puhetta mahdollistavaa kanyylia. He muuttivat normaali kanyylin puhekanyyliksi, joka voisi auttaa minua muodostamaan jälleen puhetta. Sairaanhoitajan vaihtaessa kanyylin henkitorveeni, hengitin ja yritin puhua niin kovaa kuin pystyin. Kaikki, mitä tuli ulos, oli raskasta hengitystä, joka kuulosti kuin joltakin perverssiltä huohottajalta puhelimessa. Muuten syvä hiljaisuus.
Hengittäminen ennen kanyylia tuntui samalle, kuin imisi ilmaa pillin läpi. Kolme kuukautta myöhemmin he päättivät poistaa kanyylin. Oli aika sulkea kurkkuni. He vain vetivät sen ulos ja jättivät aukon parantumaan. Kesti vain neljätoista päivää, että kurkkuni parantui ja se on tuskin havaittavissa nyt. Tuntui todella vaikealle tottua taas hengittämään pitkän kaulan kautta!
Puhetilanteeseeni ei koskaan tullut mitään muutoksia, vaikka yritimme muutamia eri tekniikoita. Viikkojen, kuukausien ja vuoden työn jälkeen ei edelleenkään mitään näyttöä puheesta, super ärsyttävää! Syy miksi lopetin puheterapian. Tiedän, että lopetin sen varmaan liian nopeasti, mutta se oli oma päätökseni. Kuka tarvitsee puhetta? En minä. Salaisuus viestimiseen ei ole pelkästään siinä, että pystyy puhumaan, vaan pitää olla valmis avaamaan sydän ja sanoa, mitä ajattelee ja miltä sinusta tuntuu, olemaan rehellinen ja vilpitön. Olla valmis kuuntelemaan ja todella yrittää ymmärtää. Vaikka sitä toista henkilöä ei ymmärtäisi täysin, silti pitäisi olla hiljaa ja kunnioittaa toisen mielipiteitä ja tunteita.
Puheterapeutin tuodessa mukanaan ison läpinäkyvän pleksilasitaulun, mihin oli liimattu kirjaimia ja kun kokeilin sitä ensimmäistä kertaa, minusta tuntui kuin tämä pieni yksinkertainen asia olisi paras keksintö ikinä! En voinut ymmärtää miten mielettömän eron se teki! Kiitos aakkos-taulun, pystyin ”puhumaan” taas äidilleni sanoilla eikä vain räpyttelemällä silmiä.

”Kyky kommunikoida taas tuntui niin uskomattomalta.

Kommunikoimattomuus sai minut ymmärtämään, mitä kommunikointi toisen ihmisen kanssa todella tarkoittaa. Viestintä ei ole vain puhumista tai kirjoitusta, kuuntelua tai lukemista. Se edellyttää, että sinulla on avoin mieli ja avoin sydän. Ole yhteydessä omiin tunteisiin sekä ajatuksiisi. Se on ainoa tapa ilmaista itseä rehellisesti ja vilpittömästi. Vain niin pystyt omaksumaan ja ymmärtämään, mitä(miten) muut ajattelevat ja tuntevat.
Kyky kommunikoida taas tuntui niin uskomattomalta.

Tavaaminen on hidasta ja se vaatii kärsivällisyyttä molemmilta osapuolilta. Nopeuttaakseni sitä kohteliaat päätteet tahtovat usein jäädä pois. Siinä mennään asian ytimeen mitään kiertelemättä. Monta kertaa olen ajatellut lukion äidinkielen opettajaa, koska hän olisi varmasti ylpeä, miten hyvin osaan referoida. Monta kertaa äiti sekä avustajat ovat sanoneet, että saisin sanoa pari sanaa enemmän, että olisi vähän helpompi ymmärtää. Tiedän, että kuulostan joskus erittäin töykeältä ja yksi syy siihen on, koska tavaamisessa ei ole erilaisia puheen sävyjä.

Välillä tunteitani pystyy lukemaan naamastani olenko vihainen, iloinen tai surullinen, mutta ei aina. Monta kertaa ihmiset ymmärtävät minut täysin väärin. He ymmärtävät tavaamiseni heidän oman mielentilansa mukaan. Aivan sama asia kuin kirjeiden, sähköpostien sekä tekstiviestien kanssa. Ne voidaan ymmärtää niin monin eri tavoin, riippuen siitä millaista sävyä käytät.

Vakavien tai pitkiä keskusteluja vaativien asioiden ollessa kyseessä, minun on paras lähettää sähköposteja. Niin voin selittää itseni paremmin, eikä sitten tule väärinkäsityksiä kuten niin monta kertaa tavattaessa.  Toisekseen se säästää minulta paljon aikaa, koska tavaaminen ja asioiden toistaminen ei todellakaan käy ihan hetkessä. Tavaajan ollessa yhtään tottumaton, hän keskittyy enemmän tavaamiseen kuin itse viestiin.

Kuten aikaisemmin sanoin tavaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Toisen tavatessa muulla kuin omalla äidinkielellään, on se taas aivan toinen juttu omine ongelmineen. Kuvittele, minulla on yksi taulu, missä on latinalaiset aakkoset, että voin tavata Englantia ulkomaalaisten ystävieni kanssa ja suomalaisille ystävilleni on aakkostaulu, missä on suomen kielen aakkoset! Suurimmaksi osaksi kirjaimet ovat samoilla paikoilla, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Suomalaisessa taulussa on kolme kirjainta enemmän. Kuvittelepa tavaavasi samanaikaisesti sekä englanninkielellä että suomeksi vaihtaen mielikuvitustaulua päässäsi jatkuvasti! Siinä meinaa välillä sekaantua, vaikka olisi kuin pro. Monta kertaa aloitan tavaamaan Henning kanssa Suomen kirjaimet mielessäni ja äidin kanssa Englanniksi. Kaikkein hämmentävin tapaus on tavata Suomeksi, mutta Englantilaisilla kirjaimilla. Sekavin tapaus on, kun on Englanninkielinen tavaaja, kuka lausuu kirjaimet suomalaiseen tapaan!

Ei ole ihan uutta, että menetän joskus hermot. Nyt kun olen vanhempi, en enää hermostu niin usein. Ainakin haluaisin ajatella niin. Menettäessäni kärsivällisyyteni se sitten tapahtuukin ihan perin juurin. Se ei ole henkilökohtaista, vaikka se varmasti saattaa tuntua siltä, mutta joskus en vaan enää kestä solmutilannetta, mikä ei ota selvitäkseen, vaikka yritän kuinka kauan selittää. Se näkyy myös fyysisesti. Lihakset alkavat täristä ja vapista, jalat oikenee suoraksi(Jumalalle kiitos  turvavyöstä tai päätyisin lattialle), hampaat  narskuvat… enkä voi tehdä asialle mitään. Minulla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa silloin kehooni silloin ja kun se tapahtuu, se tulee voimalla(et voi kuvitella kuinka suurella voimalla). Olen hetken kuin joku ylitsetulviva rikkinäinen pato. Siinä näkee, mikä valta mielellä on lihaksiin. Toinen vaihtoehto on se, että turhaudun tilanteesta niin täydellisesti, kun minua ei ymmärretä, että annan vain periksi ja itken. Sitä ei kuitenkaan tapahdu kovin usein.

Hyvä asia tässä kaikessa on se, että ne ovat vain ohimeneviä purkauksia, mitkä kestävät ehkä kolme minuuttia, mutta ei enempää. En todellakaan anna sen tilanteen jäädä päälle. Kohta on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja elämä jatkuu normaalisti. En anna sen pilata koko päivääni. Kaikkien pitäisi opetella sellainen tapa. Vain antaa anteeksi ja unohtaa, eikä antaa esimerkiksi jonkin typerän riidan pilata pitkäaikaista läheistä suhdetta.

Mitä lähempänä olet menettää elämäsi, sitä enemmän tunnet eläväsi. Ymmärrät nauttia elämästä huomattavasti enemmän jälkeenpäin.

On olemassa sanonta (miehet ymmärtävät sen varmasti paremmin kuin naiset). Me voimme vain kuvitella. ”Kun hyttynen laskeutuu kiveksillesi, tajuat että on muitakin ratkaisuja ongelmiin kuin väkivalta”. Yksi tärkein tapa ratkaista ongelmia ja elää parempaa elämää on, kommunikoimalla toisten kanssa.

Juuri tänään on täydellinen päivä kertoa jollekulle, mitä tunnet. Henkilökohtaisesti, soita tai tekstaa, laita sähköpostia, käytä Facebookia, ja jos mikään näistä mahdollisuuksista ei ole mahdollista, niin kirjoita kirje. Ei koskaan tiedä, jos tämä onkin viimeinen mahdollisuus kertoa heille, mitä haluaisit sanoa.

Onnekkaana voit puhua heille henkilökohtaisesti. Älä unohda katsoa heitä silmiin ja sanoa, mitä haluat sanoa, ja katso heitä silmiin ja kuuntele, mitä heillä on sanottavaa.

Kati van der Hoeven – Lepistö, 17.9.2015

Kati q9 s

Kati van der Hoeven – Lepistö  on COGAIN Association hallituksen jäsen, malli, blogisti, luennoitsija.

 

Erään kuulijan havaintoja puhesynteesin käytöstä

Olen 43 -vuotias mies, ammatiltani mediatuottaja. Minut yllätti puhesyntetisoijan äänen kovuus, kaikki lauseet alkavat heti täydellä voluumilla ja jatkuvat ilman äänen tason vaihteluja. Siitä tulee melko kolkko ja aggressiivinen vaikutelma joko korostuu tässä tapauksessa kun puhujana on lapsi. Kuulija väsyy nopeasti kovaan, monotonisen metallikkaaseen ääneen, jolloin voi olla vaarana että varsinainen viesti jää kuulematta ja ymmärtämättä.

Myös itse käyttöliittymässä olisi mielestäni kehiteltävää. Jos laite pystyisi reagoimaan esim. kasvojen ilmeisiin, saataisiin viesteihin mukaan myös tunne. En pidä tällaisen toteuttamista teknisesti mahdottomana koska jo nykyisin on olemassa monia kasvontunnistukseen pystyviä laitteita kuluttajien kameroista aina viranomaislaitteisiin asti.

Rinnakkainen vaihtoehto voisi olla vaikka kosketukseen ja/tai liikkeeseen reagoiva laite, sensori tai pedaali, joilla voisi lisätä tunteen puheeseen muuttamalla puristusvoimaa, liikkeen nopeutta tai jotakin muuta fyysistä toimintaa käyttäjän käytettävissä olevien fyysisten mahdollisuuksien mukaan.

Joka tapauksessa olisi jo suuri askel saada aluksi laitteeseen nuoren pojan ja nuoren tytön ääni nykyisen aikuisen miehen ja naisen äänen rinnalle. Lapset oppivat äänenkäyttöä matkimalla  kuulemaansa toisen aikuisen ja lapsen ääntä, joten tämä parannus vaikuttaisi jo monella tasolla niin puhujaan, hänen perhepiiriinsä kuin hänen samanikäisiin kavereihinsa.

Tapani Ruuska, 26.1.2015

 

”Äidin kaveri juo valkoviiniä”

Kauniina kesäpäivänä 2014 kävelylenkin jälkeen menimme ystäväni luo grillailemaan. Kuusivuotias Sisu istui näytön kanssa vähän sivummalla ruokapöydän päässä.  Siinä lasillisen kanssa halloumia viipaloidessa yht äkkiä keittiön pöydän päästä kuului koneelta lause ”äidin kaveri juo valkoviiniä”. Ryntäsin Sisun luo ja otin kaksin käsin kiinni pojan käsivarresta ” Mitä sinä sanoit, mitä sinä sanoit !?” Sisu oli katseohjausta käyttäen muodostanut lauseen, jonka puhesynteesi oli juuri toistanut aikuisen miehen kuuloisella äänellä.

Sisun äiti oli kertonut, että Sisu ymmärtää kaiken ja olin aiemmin jutellut Sisulle saamalla jonkin eleen tai äännähdyksen vastaukseksi. Kuullessani ensimmäisen kerran Sisun puhuvan ymmärsin kuinka paljon kommunikoinnin vastavuoroisuus merkitsi minulle ja meille kaikille.

Ilon jälkeen iski pettymys. Katseohjaus tuntui hienolta, mutta eikö äänivaihtoehtoja ollut muita kuin aikuisen miehen tai naisen ääni? Entä olisiko viimeisimmällä tietotaidolla muutakin annettavaa puhetta korvaavaan ohjelmaan ja laitteeseen? Vanhemmat toivoivat parannuksia, mm.  käyttäjän kuuloista ääntä ja mahdollisuutta ilmaista tunnetta (kt. Tiija Herold-Heikkilä ja Seppo Heikkilä: Puhesynteesiä käyttävän lapsen vanhempien näkökulma). Tuona helteisenä kesäpäivänä aloitimme Sisulle ääni -projektin.

Hankkeen edetessä nousi lisää kysymyksiä ja nyt tiedämme mitä tulisi tehdä. Yksi synteettisen puheen ongelmista, vanhentunut taivutinohjelma, on ratkennut Code Q:n ohjelmalla.
Entä haluammeko yhteiskuntana ratkaista ja tehdä muut tarvittavat parannukset? Kuka vain voi elämänsä aikana tarvita kommunikoinnin apuvälineitä. Maailmanlaajuisesti vain murto-osa kognitiivisia taitoja omaavista henkilöistä saa apua.

 

Heidi Majander:  hankkeen koordinaattori.